Koti pukeutuu parhaimpiinsa

Marraskuu toi mukanaan ulkovalot ja kynttilät, joulukorttiaskartelun ja villasukat. Joulukuu tuonee jo viimeisiinkin koteihin punaisen värin tai ehkä sittenkin valkoisen, kultaa tai hopeaa? Entä tontut? Kuuluvatko ne kodin jouluasuun?

Meillä joulu pukeutuu parhaimpiinsa vasta näin joulukuulla hiljalleen, melkein koriste kerrallaan, joulunpunaisina verhoina ja tyynynpäälisinä, lasten tekeminä jouluenkeleinä ja seinillä hyppivinä tonttuina. Ne löytävät joka vuosi perinteisille paikoilleen. Ehkä mukaan tulee  myös jokin uusi yksityiskohta ja mieluiten tietysti itsetehty.

 Miten sinun kotisi pukeutuu jouluun?
Anu-Riikka

 Tänä vuonna kynttilöiden seurana on kaksi vanhasta kirjasta taiteltua kuusta. Inspiraation ja pikaisen taitteluopetuksen sain Anja Hirvisalolta, johon törmäsin Mouhijärven kirjastossa. Yksityiskohtaiset ohjeet kuusen tekemiseen ja lisää yksityiskohtia löydät blogistani.



Jonna
Meidän jouluperinteisiin on jo minun lapsuudestani asti kuulunut joulukuusen koristelu jouluaaton aaton iltana. Tätä perinnettä olen jatkanut nyt oman perheenikin kanssa, ja tänä vuonna taidammekin koristella joulukuusen itsetehdyillä koristeilla. Näitä joulupalloja olen valmistellut pikkuhiljaa muiden töiden lomassa, ovat helppotekoisia ja nopeita tehdä lastenkin kanssa. Saammepa aivan meidän näköisen joulukuusen. 



Minäkin innostuin tekemään omaan joulukuuseemme koristeita. Stanssatut ja leikatut tähdet olen käsitellyt akryylimaalilla ja kohojauheilla. Tarkemmat ohjeet tähtiin löydät KortteiluFlow- blogistani.



Kimaltavat kuusenkoristeet alkoivat jotenkin ahdistaa, joten päätin tehdä uudet, hillitymmät koristeet itse. Kirjansivut ovat minun lempparimateriaali, joten niitähän minä näissäkin käytin. Löysin kivat ja helpot kaavat tähden ja pienten lahjapakkausten tekoon, ja niistä tein "köynnökset" kuusen oksille. Lisää aiheesta blogissani!

Näin tälläisiä upeita DoCraftin aakkosia jouluksi. Niitä oli saatava ja itse tuunata omaksi iloksi kotiin koristeeksi. Pidän itse ehdottomasti isoista koristeista, ja sellainen kivan reilun kokoinen koriste tästä syntyi. Upeita ja tunnelmallisia joulun odotuksia teille kaikille. Tämän työn tarinaa tarkemmin läydät blogistani.





Kaupoissa myytävät joulupallot eivät jotenkin tänä vuonna inspiroineet, joten päätin tehdä kuusenkoristeet itse. Tämän helpon kuusenkoristeen loihdin paperiympyröitä hyödyntämällä.
Ohjeet pallon tekemiseen löydät blogistani.

1 kommentti

Kiitos viestistäsi!