Esittely - Veera



Hei, olen Veera ja uusin jäsen Paperilla-tiimissä. Olen 27-vuotias ja asun mieheni kanssa Vantaalla. Minä löysin paperiaskartelun ja erityisesti skräppäyksen vasta alle vuosi sitten. Eksyin silloin joulukorttiaskartelujen jälkimainingeissa selailemaan askartelublogeja, joiden kautta löysin skräppämisen.



Ennen skräppäämisen aloittamista, olin melko perinteinen valokuvaaja. Tietokoneen kansiot täyttyivät matka- ja juhlakuvista. Kuvia ei niinkään tullut katsottua vuosia myöhemmin ja usein tarinat kuvien takana ovat haalistuneet tai jopa unohtuneet. Skräppääminen onkin tullut minulle hyväksi ratkaisuksi tähän: tekemäni sivut kertovat ja tallentavat tarinat kuvien takana. Minulle tämä harrastus on muistojen tallentamista ja uskon, että näitä tallennettuja tarinoita tulen arvostamaan myöhemmin. Nykyään valokuvia tuleekin otettua paljon enemmän ja tallennettua myös ihan sitä tavallista arkea, sillä ne on myös niitä muistoja, joita haluan tallentaa. 


Skräppämisen aloittaminen käytännössä tuntui kuitenkin vaikealta. Perinteinen 12*12 skräppisivun koko tuntui valtavalta kortteihin verrattuna. Niinpä aluksi teinkin vähän aikaa kortteja. Skräppääminen kuitenkin houkutteli enemmän ja enemmän. Ihailin blogeissa esiteltyjä sivuja suomalaisista ja ulkomaalaisilta osaajilta. Omat kokeiluni eivät kuitenkaan näyttäneet yhtään samoilta. Päätin kuitenkin yrittää uudelleen ja huomasin, että kokeilemalla oppii! Sivu sivulta oma tyylini alkoikin hahmottua ja tarinoiden tallentamisesta tulikin viikoittainen (ellei jopa päivittäinen) harrastus.


Mikä sitten on tyylini? Luulen, että se vielä kehittyy, mutta tällä hetkellä löydät tekemistäni sivuista usein vain yhden valokuvan, paljon ”tyhjää” tilaa, paperikerroksia ja maaliroiskeita. Työstän myös yleensä taustapaperia hieman, joten se saa usein pintaansa vähän gessoa tai maalia sekä välillä myös leimailuja ja väriä vesiväreistä. Työssäni käytän paljon englantia, joten minulle on jäänyt tapa laittaa sivujen otsikot englanniksi.


Blogini, V-tyylillä, sijaitsee osoitteessa http://versq.blogspot.fi. Lisäksi tällä hetkellä löydät minut myös Pinterestistä ja Instagramista.


1 kommentti

Kiitos viestistäsi!